Kävin Joyllan 8 viikon kurssin kukoistuksesta. Tunteiden osa-alue oli jotenkin tosi tärkeä mulle. Oon tosi tunteellinen ihminen ja kuitenkin kasvanut kulttuurissa, jossa sitä ei ole arvostettu.
Mulle oli osittain vierasta sellanen ajattelu, että tunteista on hyötyä. Oon kyllä ajatellut, että niitä pitäis kuunnella, ettei tuu seuraamuksia. Mulla tulee ihan saman tien maha kipeeksi kaikista vältellyistä tunteista: oikeestaan hyvä juttu, niin enpähän pysty hautaamaan niitä.
YLIVIRITTYNEISYYS VAANII OVEN TAKANA
Mutta niin. Että hyötyä tunteista?
Kirjoitin negatiivisten tunteiden hyötyjä ihan ylös, esimerkiksi näin:
Viha auttaa taistelemaan ja keskittymään, sen voi purkaa liikuntaan.
Pelko voi olla aiheellista.
Pettymystä voi tavallaan hyödyntää siinä, että yrittää kovemmin seuraavalla kerralla, jos pettyi vaikka siitä, ettei osannut jotain. Tää on ehkä vaikein tunne hyödyntää.
Suru auttaa toipumaan.
Ja mulle tärkein: YLIVIRITTYNEISYYS. Tätä mietin ihan hirveästi. Erityisherkkänä(?) se vaanii koko ajan oven takana, enkä tykkää siitä YHTÄÄN, koska mun luonne ei halua tulla herkkyyden rajoittamaksi. En haluais kuunnella sitä. Se on ”vaan tiellä ja pilaa aina kaikki hauskat jutut”. Mutta ylivirittyneisyys kertoo, että nyt pitää vetää rajoja, levätä ja hankkiutua pois aistiärsykkeiden luota.
©Stina Palomäki
TUNTEET TARTTUVAT
Opettelen myös sitä, että tunteita saa ilmaista, mutta kannattaa opetella ilmaisemaan ja kanavoimaan ne niin, ettei vahingoita muita ihmisiä. Eli se, että ilmaisen niitä, ei automaattisesti tarkoita, että nyt olen paha, kun aiheutan muille pahaa mieltä.
Tähän liittyy myös se, että osaa kuunnella tunteitaan ja tajuaa, mistä ne johtuvat. Siinä mä oon ihan hyvä. Eli ettei pura tunteitaan syyttömiin, vaan osaa vaikka kotiin tullessaan sanoa toiselle, että nyt on paha olla, EIKÄ se johdu sinusta.
Mun pitää jotenkin oppia kunnioittamaan mun tunteita. Oon oppinut siihen, että (liioiteltuna) "ne on VAIN tunteita, taas ne tossa jotain vikisee, ei ne ymmärrä mitään. Rutto kun taas pitäis kuunnella niitäkin. Justhan eilen kuuntelin.” Kun olis syytä kunnioittaa niitä, purkaa ne fiksusti, ja tajuta ettei tarvi tuntea häpeää siitä, että on tunteellinen.
Oon aina aliarvioinut positiiviset tunteet. Oon pitänyt niitä jollain tapaa liikaa ikään kuin ”luksuksena”, tai ”viihteenä”, niin kuin ne olis vaan niitä kivoja, itsekkäitä fiiliksiä, jotka tuntuu kivalta kyllä, mutta ei niillä nyt mitään tee. Siksi oli tärkeää kuulla, että niistä on ihan oikeaa hyötyä. Ne auttavat oppimaan, kehittymään, olemaan luovempi, ihan fyysisesti terveempi ja epäitsekkäämpi!
Ja ne tarttuvat! Tähän listaan mun pitää palata. Tiesin tietty ennestään, että mukavista tunteista on hyötyä, mutta mun kannattaa vielä märehtiä sitä, että muistan arvostaa niitä.
©Stina Palomäki
HEI PANIIKKI, MIKSI SÄ HIIVISKELET MUN AIVOISSANI?
Vielä tunteiden hallinnasta: mä oon aina käyttäny hirveen fyysisiä ja selkeitä keinoja niiden käsittelyyn:
Hiiiiidaassss hengittäminen on ehkä tehokkain tapa rauhoittua ja saada aivot toimimaan.
Sitten kun aivot on taas päällä, ajattelen tunteita usein läpi vuoropuhelun muodossa:
”Okei, mulla on tosi levoton olo. Hei Paniikki, miksi sä hiiviskelet mun aivoissani?”
”Siksi, että täällä on ihan liikaa kauheita ääniä ja liikettä näkökentässä.”
”Ahaa. Mutta se on mun perheeni ja se on ihan turvallinen. Lapset vain leikkivät hippaa sisällä.”
”Aijaa? Hyvä kun kerroit. Olen jo kasvanut aika isoksi, mun on vaikea pienentyä nopeasti.”
”No auttaisko jos laittaisin korvatulpat? En mielelläni eristäytyisi nyt.”
”Luulen että se onnistuu, mutta kuuntele vähän mua, jos se ei riitäkään.”
”No mä teen niin ja kysyn sulta uudelleen kohta.”
©Stina Palomäki
Teksti ja piirrokset: Stina Palomäki, puuartesaani ja matematiikan opiskelija Jyväskylän yliopistosta